perjantai 18. lokakuuta 2013

Sukeltajien ylipaino-ongelmat

Haluan ottaa kantaa minua eniten ärsyttävään asiaan keskinkertaisessa keskimääräisessä suomalaisessa perustason virkistyssukelluskoulutuksessa.

En halua osoitella ketään sormella, joten en mainitse yrityksiä enkä henkilöitä. Valitettavasti käsitykseni mukaan lähes kaikki tällä hetkellä tunnetuimmat sukelluskoulutusta tarjoavat tahot Suomessa syyllistyvät enemmän tai vähemmän ylipainosynteihin. En tarkoita epäterveellisen korkeaa painoindeksiä, ylensyöntiä tai fyysisen harjoittelun laiminlyöntiä vaan hillittömien lyijymäärien käyttöä peruskoulutuksen aikana ja sitä myötä sen jälkeen. Tätä tehdään valitettavan laajasti niin sukelluskeskuksissa kuin seuroissakin.

Olen henkilökohtaisesti todistanut lukuisten kouluttajien lausahduksia tyyliin "laitetaan tuohon vyölle riittävästi lyijyä ni pysytään ainakin kunnolla pohjassa", "sukeltaminen on helppoa kun on riittävästi painoja ni ei lähretä nousemaan vahingossa". Eräs kouluttaja on selittänyt minulle äskettäin silmät sinisenä, kuinka hän laittaa aina oppilailleen reippaasti liikaa painoa peruskurssilla ja varsinkin sukelluskokeiluilla. On kuulemma tosi helppoa tehdä kaikki skillssit kun ankkuri on kunnolla pohjassa. Kuulemma aina jokaisella kurssilla tai kokeilulla muutama karkaa vahingossa pintaan vauhdilla mutta ei niin paljon kuin muuten menisi...??? Kuulemma kouluttajakurssilla opetettu tällaista! Toivottavasti tämä instructor trainer tai course director, joka on tällaista hölynpölyä suoltanut ja saanut kouluttajan uskomaan näitä tarinoita, on vaihtanut harrastuksensa vaikka kuviokelluntaan.

Nämä väittämät ovat siis täysin vääriä! Sukeltaminen on helppoa ja mukavaa kun painoa on juuri riittävästi, mutta ei yhtään liikaa.

Itse opetan oppilailleni sekä teoria- että allastunneilla nosteen ja painotuksen perusasiat, jotka yksinkertaisella fysiikalla kumoavat täydellisesti edellä mainitut sekoilut. Oppilaani oppivat oikean painomäärän määrittelyn ja pysyvät vaakatasossa koko opetuksen ajan. Vahingossa pintaan ei karkaa kukaan koskaan. Liika paino ei tee sukeltamisesta helppoa vaan erittäin hankalaa.

Kaikessa on kyse Boylen laista. Kaikki toivottavasti muistavat sukelluskursseilta laajenevan kaasun. Litran ilmapallo pinnalla on kutistunut puoleen litraan kymmenessä metrissä. Litralla ilmaa on vedessä noin kilon noste. Jokainen ylimääräinen kilo lyijyä aiheuttaa kilon negatiivisen nosteen, joka pitää kompensoida kilolla positiivista nostetta, eli lisäämällä litra kaasua nosteenhallintahärveliin. Jotkut ylipainoiset ystävämme ovat kuulopuheiden mukaan käyttäneet jopa kymmentä kiloa liikaa ja viisi kiloa on vielä normaalia. Ylipainotuksen suurin ongelma on juuri se mitä sillä yritetään keskeneräisellä ajattelulla ratkaista: runaway ascent eli hallitsematon nousu.

Otetaan esimerkiksi aloitteleva kokematon ylipainoinen sukeltaja, jota voimme kutsua vaikka Vesaksi (nimi muutettu). Vesalla on viisi kiloa ylimääräistä painoa. Vesa sukeltaa 20 metrissä ja aloittaa nousun. Vesalla on pohjalla nyt nousun alussa liivissään ilmaa tuo viitisen litraa. 3 barin paineesta 20 metristä pintaan nousun aikana tuo Vesan viisi litraa laajenee viiteentoista litraan. Jätän yksinkertaistuksen vuoksi turvapysähdyksen pois laskelmasta, jolloin Vesan täytyy tämän reilu minuutin nousun aikana kontrolloidusti pärjätä kymmenen litran kaasumäärän muutoksen kanssa. Vesan pitää hallitusti päästää liivistään pois tämä laajeneva kaasu, kuitenkin pitäen sen viisi litraa nostetta, eihän Vesa halua vajota takaisin syvyyksiin. Tämä on tietysti mahdollista, mutta turvallinen, helpoin ja mukavin tapa tämä ei missään nimessä ole. Vesalla on paha mieli, sukellus oli häsläämistä alusta loppuun. Vesa ei ehtinyt oikein keskittyä hylkyyn ja safety stoppikin meni ihan pipariksi kun kupla vei pintaan. Onneksi Vesa tutustui sukellusreissulla Villeen (nimi muutettu). Ville oli hyvä sukelluspari.

Vesan uusi ystävä Ville on onnekseen osallistunut pykälää pätevämmän kouluttajan sukelluskurssille ja oppinut läksynsä ylipainon vaaroista. Ville on Vesan sukellusparina ja hänellä on edellämainitussa tilanteessa ehkä puolisen litraa kaasua wingissään. Ville joutuu mukautumaan vain yhden litran laajenemiseen, eli yhden kilon nostemuutokseen. Tämä on Villen mielestä helposti hallittavissa vielä vaikka pelkillä keuhkoilla. Ville on iloinen ja hänen sukelluksensa oli erittäin mukava, sillä nosteenhallinta tuntui helpolta oikeiden varusteiden ja hyvän koulutuksen ansiosta.

Sukeltaja tarvitsee painoa juuri sen verran, että hän pystyy vajoamaan pinnan alle ja pysymään siellä sukelluksen ajan.
Lisäksi sukelluksen alussa Villellä on kantamansa kaasun verran ylimääräistä painoa, sukelluksen lopussa tavoitteena olisi olla neutraali ilman ylimääräisiä ilmatiloja. Ilma painaa säiliöissä n. 1,2kg/1000l.

Paras tapa testata painotus on mennä altaalle, laittaa kaikki avovesivarusteet päälle huppuineen ja aluspukuineen, harjoitella vaikka potkutekniikkaa pullollisen verran ja imeä säiliö tyhjähköksi. Kun säiliössä on n. 30bar kaasua tyhjennetään wingi ja nostellaan painoja pois tai otetaan lisää. Tässä pitäisi sukeltajan pysya kohtuullisen helposti muutaman metrin syvyydessä neutraalina kaikki ulkoiset nosteenhallintavälineet (kuivis, wingi, takkiliivi) täysin tyhjinä. Ihan gramman päälle tässä ei tarvitse kuitenkaan viilata, joten tähän voi vielä heittää vaikka kilon päälle suolavettä tai muita muuttuvia olosuhteita varten. Sukelluksen alussa voi tehdä pikatestin: sinun pitäisi pysyä keuhkot täynnä, kohtuullisen kevyellä jalkatyöllä, pinnalla kaikki nostehärvelit tyhjänä ja päästä kuitenkin pinnan alle kohtuullisen vaivattomasti.

Kaikki sukellusta aloittavat: mikäli ette ole minun kurssillani, vaatikaa kunnollista koulutusta. Jos näitä asioita ei teille opeteta, valittakaa siitä! Tätä lukevat sukelluskouluttajat: mahdollistakaa oppilaidenne järkevä oppiminen. Älkää tehkö ylipainovirheitä. Ylipaino ei ole sukeltaessa ylivoimaa!

Seuraavaksi ajattelin kirjoitella sukellusasennon merkityksestä, peruskurssien polvetpohjassa-opetuksesta tai jostain muusta jännästä mitä tulee mieleen.

1 kommentti:

  1. Tähän täytyy todeta, että paras oppi mitä nosteen hallista olen saanut, on tullut monkey diving dyykillä. Panotus tehtiin ilman mitään nosteenhallinta laitetta paitsi ne omat keuhkot. Siinä oppi mitä tarkoittaa nosteen hallinta keuhkoilla ja minkälaista sen pitäisi olla kun painotus on oikea!

    VastaaPoista