maanantai 19. toukokuuta 2014

Sukellusvarusteiden ABC - Ostajan opas

Avautuminen

Nyt tulee pitkä teksti. Huom. tekstin seassa on valmistajien sivuilta otettuja tuotekuvia. Mikäli kuvien olemassaolo tällä sivulla häiritsee jotakuta, saa laittaa viestiä niin poistan.

Välillä vähän kyrsii sukellusbisnes. Tämän kertaisessa artikkelissa avaudun ensin vähän yleisesti siitä, miten perseestä sukellusvarusteiden myyjät ovat. Tämän jälkeen kirjoitan oman alan ammattilaisen näkemykseni eri sukellusvarustevaihtoehdoista, hieman suosituksia ja mielipiteitä yms. Lista on kirjoitettu suosittelemassani hankintajärjestyksessä Suomessa ja ulkomailla sukeltavan näkökulmasta. Hankintajärjestys on toki vain viitteellinen ja suuntaa antava. Tuntemattomille lukijoille tiedoksi, että olen sukelluskouluttaja, olen työskennellyt sukellusliikkeessä, myynyt itse näitä kamoja sekä toiminut yhteistyössä mm. PADI:n ja useamman eri laitevalmistajan kanssa. Olen huoltanut kaikkia mahdollisia sukellusvarusteita ja tunnen niiden toiminnan läpikotaisin. Lyhyesti: tiedän siis mistä puhun, piste.

Eli siis kyrsii se sukellusbisnes. Erityisesti alan myyntitykkien tapa myydä asiakkailleen ylihintaista roskaa. Eräs tuttuni juuri kertoi ostaneensa eräästä sukellusliikkeestä "kaikki kamat". Rupesin kyselemään mitä hän osti ja mitä hän varusteistaan maksoi. Tarinaa kuunnellessani verenpaineeni raketoi ja otsasta saattoi katketa verisuoni. Kaveri siis käveli liikkeeseen "lompakko auki" ja luotti siihen, että hän saa hyvää palvelua ja sellaiset varusteet, joilla kelpaa harrastaa. Voi kuinka väärässä hän olikaan, melkein kymppitonnia köyhempänä herra oli saanut aivan käsittämättömän yhdistelmän varusteita, joista suurimman osan hän todennäköisesti myy tappiolla ja vaihtaa sopivampiin seuraavan kahden vuoden sisällä. Ollessani helsinkiläisessä sukelluskeskuksessa töissä pyrin itse konsultoimaan asiakkaita oikeiden valintojen tekemisessä, enkä myymään sitä hyllyyn jäänyttä kamalaa vimpainta, jota kukaan asiaa tunteva ei ole suostunut ostamaan. Läheskään kaikki sukelluspuotien asiakaspalvelijat ja yrittäjät eivät kuitenkaan tätä lähestymistapaa allekirjoita. Bisnes kun pyörii parhaiten sillä, että saadaan myytyä samalle asiakkaalle parit kolmet kamat ennen kuin kaveri tajuaa itse mitä tarvitsee. Se on sitä hyvää bisnestä myydä ensin "aloittelijoiden" Italian ihme takkiliivi parilla huntilla, sitten joku huisi melkein tonnin premium-malli varustettuna suicide-i3-täyttölaitteella ja kaikenmaailman hiluvitkuttimilla, lopuksi toinen tonni iso H:n maailman parhaaseen wingisettiin. Valitettavaa on, että huonoilla kamoilla sukeltaminen on yleistä ja kallista. Tässä vaiheessa moni aloittava harrastaja turhautuu harrastuksensa hintaan ja jättää koko lajin tai rupeaa tilailemaan rojunsa netistä forumien neuvojen perusteella. Suomalaiset sukellusyritykset kaivavat omaa hautaansa ja missä me sitten täytetään pullot ja jutellaan Itämeren hylyistä? Kannatan ehdottomasti kivijalkakauppiaiden tukemista, mutta toivoisin näkeväni konsultoivaa asiakaspalvelua. Moni aloittava harrastaja luottaa kouluttajaansa ja sukellusliikkeen nättin asiantuntijaneitoseen valitettavasti vain joutuakseen kusetetuksi - vaatekaappi täynnä ylihintaista roskaa. Mielestäni aloittelijoiden luottamuksen ja hyväuskoisuuden hyväksikäyttö on käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta.

Varusteet eivät tee sukeltajaa ja lähtökohtaisesti ongelmat pitäisi korjata taidolla. Taito-ongelmien korjaaminen varusteilla usein vain johtaa lopulta lisäongelmiin, tästä esimerkkinä nilkkapainot. Kuitenkaan ei ole mitään järkeä ehdoin tahdoin hankkia vääränlaisia varusteita. Uusia varusteita hankkiessa on ehdottoman järkevää hankkia kerralla oikeanlaiset. Takkiliivillä on täysin mahdollista sukeltaa vaivattomasti ja hyvässä trimmissä. Moni valaistunut sukellusmessias muistaa haukkua kaikki takkiliivit, niillä sukeltavat kanssaharrastajat ja niitä myyvät liikkeet alimpaan helvettiin, mutta hyvällä takkiliivillä pääsee varmasti harrastuksessa alkuun. Jos osaat sukeltaa, voit huoletta ulkomailla vuokrata takkiliivin ja splitfin-muoviräpylät ja nauttia sukelluksesta. Kuitenkin lähes missä tahansa tilanteessa ns. wingisetti on parempi, joten uusia hankkiessa en näe järkeä valita huonompaa vaihtoehtoa. Tästä kerron lisää BC (buoyancy compensator) -osuudessa.

Tässä siis pieni lista tärkeimmistä sukellusvarusteista. En halua mainostaa ketään jälleenmyyjää, joten suosittelen tilaamaan rojut netistä tai lähimmältä mukavalta suomalaiselta sukelluskauppiaalta. Kerron kuitenkin mielipiteitäni ja suosituksia eri merkeistä ja tuotteista. Olen pyrkinyt valitsemaan jokaisesta kategoriasta kolme tuotetta ylitse muiden. Nämä ovat kuitenkin vain oma mielipiteeni. Kannattaa myös lukea perusteluita sekä valintaohjeita ja tehdä oma päätös itse. Myös listan ulkopuolelta löytyy loistavia tuotteita. Kamat on lisäilty suurin piirtein siinä järjestyksessä missä itse ehkä suosittelisin hankkimaan tavaraa harrastusta aloittaessa ja siinä edetessä. Järjestys on hyvin suuntaa antava ja mikäli esim. lähimmästä sukelluspuodista löytyy juuri sopivan kokoinen vuokrakuivis, kannattaa sen hankintaa ehkä lykätä myöhemmäksi tai jos vastaan tulee huippuhyvä tarjous pulloista, voi ne ostaa vaikka heti. Ensin tietysti perusvälineet eli maski, iki-ihana snorkkeli ja räpsät, näitä yleensä tarvitaan jo sukelluskurssilla. Perusvälineiden jälkeen kannattaa panostaa ehdottomasti sukellustietokoneeseen. Talouden sen salliessa suosittelisin mahdollisimman aikaisin oman kuivapuvun hankkimista hanskoineen, huppuineen yms. Kuiviksen jälkeen kääntäisin katseeni valaistukseen, oma lamppu on Kotimaamme vesissä lähes pakollinen. Seuraavaksi BC, painot ja regu. Lopuksi pulloja ja muuta roinaa, kuten kompassia ja boltsnappeja, joita kannattaa hankkia tarpeen mukaan.

Maski

1. Subgear Steel
2. Scubapro Frameless
3. Mares X-vision
Subgear Steel maski - Oma tämänhetkinen suosikkini

Maskin valinta

Kaikki tänä päivänä myytävät "oikeiden" sukellusmerkkien maskit ovat teknisesti riittävän hyviä. Maskissa kuuluu olla karkaistua lasia linsseissä, jotenkuten kestävä systeemi, millä lasit ovat kiinni tiivisteessä ja kunnolliset soljet. Näiden lisäksi maskin kolme ehdottomasti tärkeintä ominaisuutta ovat sen istuvuus, istuvuus ja istuvuus. Älä koskaan kuuntele kenenkään suosituksia hyvästä maskista vaan testaa ja kokeile kunnes löydät sen täydellisesti omiin kasvoihisi istuvan mallin. Älä tilaa koskaan ensimmäistä maskia netistä vaan testaa lähimmässä liikkeessä mahdollisimman monta mallia. Liikkeen henkilökunta kyllä varmasti näyttää miten maskia sovitetaan naamalle.

Ostaessasi maskia varmistu liikkeessä siitä, että voit vielä kokeilla maskia vedessä ja tarvittaessa vaihtaa sen sopivampaan, mikäli se osoittautuukin huonoksi. Mikäli liikkeessä ei tähän suostuta - vaihda liikettä. Maskeja on satoja erilaisia juuri sen takia, että kaikilla meillä on hieman erilaiset kasvonpiirteet. Yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle. Kiinnitä erityisesti huomiota tiivisteen leveyteen ja korkeuteen. Maskin alareuna ei saa tulla suuhun, eikä yläreuna älyttömän korkealle otsalle. Leveyden pitää sopia omiin kasvoihin ja maski ei saa painaa yhtään mistään kohtaa. Lasin tulee olla mahdollisimman lähellä silmiä, mutta kuitenkin niin ettei maski paina kasvoja. Maskeja on saatavilla sekä mustalla, että kirkkaalla silikonilla. Molemmissa on puolensa. Musta silikoni tuntuu joidenkin mielestä synkemmältä, kun silmiin ei tule niin paljon valoa, toisaalta monen mielestä tämä helpottaa suoraan edessä olevaan keskittymistä. Kirkas silikoni on huomattavasti valoisamman tuntuinen ja mahdollistaa liikkeen havaitsemisen äärinäöllä vaikka siitä ei varsinaisesti läpi näekkään. Kirkas silikoni kellastuu ajan kuluessa, musta säilyy aina muodissa. Jos meinaat sukeltaa myös lämpimämmässä vedessä ilman huppua, kannattaa ehdottomasti hankkia maskiin neopreenisuojus tai neopreenikangasremmi. Silikonihihna takertuu helposti hiuksiin ja neopreeni on mukavamman tuntuinen. Kuten mainitsin, älä kuuntele kanssasukeltajien maskisuosituksia, vaan etsi juuri omiin kasvoihisi sopiva malli. Listassa itselleni kolme hyvin sopivaa maskia.

Snorkkeli

1. Subgear Apnea
2. Beaver Aqualite
3. XSScuba Cargo
Subgear Apnea-snorkkeli menee kivasti läjään.

Snorkkelin valinta

Tässä kohtaa isot pojat sanovat miehekkäästi että snorkkelia ei kukaan tarvitse koskaan ja snorkkelit ovat nynnyille yms. Snorkkelin kanssa voi kuitenkin leikkiä pinnassa ja varsinkin etelässä on joskus mukavaa pulikoida kevyesti pelkän snorkkelin kanssa. Ei myöskään sovi unohtaa epätodennäköistä mutta mahdollista hätätilannetta, jossa pinnassa vene ei olekaan siellä missä luulit ja joudut olemaan yksin pitkiäkin aikoja odottelemassa paluukyytiä. Kovemmassa aallokossa snorkkeli voi helpottaa huomattavasti pinnalla rauhallisena pysymistä. Suosittelen ehdottomasti vain ja ainoastaan taittuvia yksinkertaisia snorkkeleita. Paras malli on Subgear Apnea, halpa kokonaan silikonista valmistettu yksinkertainen putki, jonka voi taittaa rullalle ja änkeä taskuun. Myös muilta valmistajilta löytynee jotain samantapaisia.

Unohda kaikki hienot aaltosuojaventtiilihärvelit. On totta, että aaltosuoja vähentää snorkkeliin tulevan veden määrää ja poistoventtiili helpottaa snorkkelin tyhjentämistä. Et kuitenkaan käytä snorkkelia jatkuvasti ja molemmat osat tekevät snorkkelista huomattavasti isomman ja voivat rikkoutua yllättävänkin helposti. Mikäli snorkkelia joskus oikeasti tarvitset, on mukana oleva ehjä ja huono snorkkeli huomattavasti parempi kuin rikkinäinen snorkkeli tai markkinoiden paras ja hienoin snorkkeli kotona vaatekaapissa. Et halua säilyttää snorkkelia jatkuvasti ohimolla roikkumassa. Ohimolla snorkkeli on ärsyttävästi koko ajan vähän tiellä ja jää parin sukelluksen jälkeen pysyvästi rannalle. Taskussa snorkkeli ei vie juuri yhtään tilaa ja se on mukana jos sitä joskus tarvitsee.

Räpylät

1. Scubapro Jet Fin
2. Diverite XP
3. Mares Power Plana
Scubapro jetarit - Räpyläklassikko 60-luvulta

Räpylöiden valinta

Ihan sama kuinka monia räpylöitä kokeilet, tulet kuitenkin lopulta päätymään vanhoihin rumiin, mutta ah niin toimiviin Scubapro Jet Fin räpylöihin. Jätä suosiolla kirkkaanväriset hienot muovilelut kauppaan ja hanki kerralla kunnolliset. Jetarit ovat alan standardi ja parempia räpylöitä ei ole vielä keksitty. Katso, että jetarit tulevat kantajousilla, eivätkä kumihihnalla, kumihihna menee poikki ensimmäisen 50 sukelluksen aikana. Oikeiden kokojen löytäminen saattaa olla joskus hieman hankalaa ja mikäli jetareista ei millään löydy sopivaa, voit harkita muiden valmistajien vastaavia kumiräpylöitä. Hieman kevyemmistä vaihtoehdoista mielestäni kohtuullisia ovat olleet mm. Mares Power Planat ja Diverite XP.

Korkeat reunat räpylöissä tehostavat peruutuspotkua ja jetareilla kaikenlainen tarkkuustyöskentely on aivan toisella tasolla kuin muovileluilla. Jetareilla opit huomattavasti helpommin kehittyneemmät potkutekniikat kuten sammakkopotkun, pyörimisen ja kääntyilyn pelkillä räpylöillä, peruuttelun yms. Muoviset räpylät ovat poikkeuksetta vääristä kohdista liian jäykkiä ja vääristä kohdista liian löysiä. Muoviräpylät sopivat lähinnä tavalliseen saksipotkutteluun, jonka huomaat harrastuksesi kehittyessä olevan huomattavasti huonompi etenemistapa. Käytin aiemmin reissatessa muoviräpylöitä, mutta olen tässäkin päätynyt siihen yksinkertaiseen tosiasiaan, että mikään räpylä ei vain vedä täysin vertoja jetarille, joten ne seuraavat minua todennäköisesti loppuelämäni. Tämän jälkeen lapsenlapseni voivat jatkaa niiden käyttöä, sillä nämähän kestävät mitä tahansa ydinsodasta taaperoiden leikkeihin.

Sukellustietokone

1. Shearwater Petrel
2. Scubapro Meridian
3. Scubapro Aladin 2G
Shearwater Petrel sukellustietokone recreational-moodissa

Sukellustietokoneen valinta

Sukellustietokone kannattaa hankkia välittömästi, mielellään jo ennen peruskurssia. Sukelluskouluttajasi liike yrittää tietysti myydä sinulle edustamiaan tuotteita, mutta kannattaa tässäkin kohtaa hieman tutustua vaihtoehtoihin. Valitessasi sukellustietokonetta, haluat laitteen, josta näet helposti ja selvästi kaiken haluamasi informaation. Tämä tarkoittaa, että näytön asettelun tulee olla selkeä ja toimiva, sekä helposti luettavissa. Pikkuruiset numerot ja huono taustavalo on melko yleinen yhdistelmä halvimmissa malleissa ja todennäköisesti turhaudut sellaiseen nopeasti. Lisäksi haluat laitteen ainakin kunnollisella Nitrox-tuella. Tilastot puhuvat puolestaan ja mikäli jatkat sukeltamista, tulet todennäköisesti jossain vaiheessa sukeltamaan Nitroxilla.

Hieman tyyriimpi mutta loistava valinta on nykyaikainen värinäytöllä varustettu malli. Mikäli lompakko on kunnossa, on paras vaihtoehto ehdottomasti Shearwater Petrel. Uudempana kilpailijana huomattavasti edullisempi Xdeep Black on varsin pätevä laite, mutta kyseisen tuotteen julkistus ja toimitus on ollut lähes koominen farssi. Olen tutustunut tuotteen prototyyppimalleihin ja nuo ainakin vaikuttivat oikein asiallisilta. Saatavuus on kuitenkin ainakin vielä tätä kirjotettaessa todella säälittävä ja valmistaja on jo yli vuoden luvannut, että niitä tulee enemmän myyntiin "kahden viikon päästä".

Suomalaisena Suunto tulee tietysti monen mieleen, mutta valitettavasti oma mielipiteeni on, että Suunto on valitettavasti tipahtanut aika pahasti kehityksen kelkasta. Suunnon koneissa on ylikonservatiiviset algoritmit, hieman sekavat käyttöliittymät ja onnettomat taustavalot. Vain d4i on laite, jota voisin varauksella suositella kellomallia etsivälle. Kuitenkin kellomallisista pidän huomattavasti parempana Scubapro Meridiania, joka on erittäin miellyttävä käyttää ja ainakin omaan silmääni Suuntoa tyylikkäämpi. Edullisimmista koneista valitsisin Scubapro Uwatec aladin 2G-koneen, joka on uusi versio jo lähes legendaarisesta tec 2G -koneesta. 2G:ssä on kohtuullinen taustavalo, hyvä algoritmi ja ominaisuuksia pitkälle tulevaisuuteen. Nämä kaikki kolme konetta toimivat harrastuksen alusta aina syvimpien luolien pohjille. Petrelistä löytyy kaikki mahdolliset kaasuvaihtoehdot, Meridian ja 2G toimivat kahdella nitrox-kaasulla tai bottom timereina.

Kuivapuku

1. Santi E-lite
2. Ursuit Heavy Light Kevlar BDS
3. Polar/Diverite 905
Santi E-Lite kuivapuku

Kuivapuvun valinta

Kuivapukuja on käytännössä kolmenlaisia: trilaminaatti, neopreeni ja kumi. Neopreenipuvut ovat lähes poikkeuksetta vanhanaikaisia ja epämukavan tönkköjä. Jätetään nepparipuvut suosiolla ammattikäyttöön. Sukelsin itse Scubapro Everdry -neopreenipuvulla jonkin aikaa. Puku ei ollut missään nimessä huono ja se onkin neopreenipukujen parhaimmistoa, mutta silti pidän kunnollisesta trilaminaattipuvusta huomattavasti enemmän. Kumipuvut ovat jostain syystä usein jopa mittatilaustyönä omaan makuuni aivan liian suuriksi säkeiksi leikattuja, eikä kumipuku ole muutenkaan oikein koskaan ollut minun makuuni. Moni suomalainen kuitenkin vannoo Hyvinkään perinteisten loitsikoiden nimeen. Mikäli kumipuku kiinnostaa, on loitsikka tai polyuretaaninen Ursuit X3 varmasti oiva valinta. Jätän näiden kommentoinnin kuitenkin kumiuskovaisille ja keskityn moderneihiin trilaminaattipukuihin, jotka mielestäni ovat nykyään paras valinta uutta kuivapukua etsiville. Kuivapuvun ehdottomasti tärkein ominaisuus on sen istuvuus. Erityisesti jalkojen istuvuus on kriittistä sukellusmukavuuden kannalta. Kun puku on riittävän tiukka pohkeista ja kengistä, ei jalkoihin pääse häiritsevän suurta ilmakuplaa, joka sotkee trimmin vaan jalat voi pitää "täynnä" ilmaa, jolloin ne myös pysyvät lämpiminä. Muutenkin puvun tulisi olla mahdollisimman tiukka ja istuva. Puvun alle tulee kuitenkin mahtua riittävästi alusvaatetta, sillä aluspuku lämmittää, kuivapuku pitää vain sinut kuivana. Vaikka kuiviksen pitää olla tiukka ja istuva, ei se saa missään nimessä olla niin nafti, että se häiritsee liikkuvuutta. Aluspuvun kanssa kuivis päällä pitäisi pystyä liikaa kiristämättä menemään kyykkyyn, tekemään askelkyykkyjä molemmilla jaloilla ja samalla yltää sormilla omaan niskaan.
Ursuit Kevlar BDS

Itse olen onneksi täydellisissä mallin mitoissa ja minulle sopiikin lähes täydellisesti Ursuitin L-koko, mutta useimmille sopiva puku löytyy vain mittatilauksella. Santi valmistaa erinomaisia mittatilauspukuja kaikilla herkuilla laadukkaista materiaaleista. Olen yhtä Santin E-Lite pukua kokeillut ja lyhyen tutustumisen perusteella puku vaikutti todella laadukkaalta. Polar/Diverite 905 on laadukas kotimainen perusvalinta hieman edullisempaa pukua etsiville. 905:ssa erityisesti saumaukset on tehty erittäin laadukkaasti ja kestävästi. Puku on kevyt ja sen saa kohtuuhintaan varsin kattavilla optioilla. 905:n vakikoot ovat melko rajalliset, mutta puvun saa aina mittatilauksena. Ursuitin Kevlar-puku on kevyt ja kestävä. Aikaisemmissa malleissa on ollut kuulemma vuoto-ongelmia saumojen kohdalla, mutta itse en ole sellaisiin törmännyt. Puvun erikoisuutena on sen hengittävyys. Puku ei hengitä paljon, mutta sen verran kuitenkin, että sen voi Kaatialassa huoletta pitää parin sukelluksen välisen pinta-ajan päällä ilman tukahtumisen tunnetta. Lämpimämmillä ilmoilla ja reissatessa keveys ja hengittävyys ovat oikein tervetulleita ominaisuuksia. Kaikki edellämainittujen valmistajien puvut ovat varmasti sopivan kokoisina erinomaisia valintoja. Omien kiinnostusten mukaan voi hieman miettiä haluaako kevyen ja ohuen puvun vai järeämmän kulutusta ja luolissa ryynäämistä paremmin kestävän Cordura-puvun.

Monia kuivapukuja saa sekä taka- että etuvetoketjumalleina. Takavetoketjulliseen kuivapuvuun on hieman helpompi kiivetä sisään ja puvun leikkaus on usein torson alueelta hieman istuvampi. Vetoketjun sulkemiseen vaaditaan edistynyttä akrobatiaa tai sukellusparia. Etuvetoketjullisen kuivapuvun taas saa helposti itse kiinni ja auki, mutta varsinkin olkapääongelmaisilla istuvaan pukuun änkeytyminen saattaa olla haastavaa. Moni tekee tässä kohtaa virheen ja hankkii pykälää liian ison puvun, joka taas hankaloittaa sukeltamista puvun vihdoin ollessa päällä ja kiinni. Itse suosin etuvetoketjumallia, mutta mikäli et pääse kunnolla sisään sopivaan pukuun, ota mieluummin takavetskariversio.

Mikäli hankit uutta kuivapukua, suosittelen ehdottomasti ottamaan optiona usein myytävät silikonimansetit mansettirenkaineen. Silikonimansetit ovat taivaallisen mukavat verrattuina vanhempiin neppari- tai lateksimansetteihin. Lisäksi silikonimansetit voi vaihtaa lennosta mahdollisen varusterikon sattuessa. Silikoni ei myöskään haperru ajan kuluessa kuten lateksi. Neopreenimansetit ovat hieman lämpimämmät, mutta eivät pysy aivan yhtä helposti tiiviinä. Neopreenirannemansettien päällä on yleensä kangas, joten sen päälle ei saa tiiviisti mansetillisia kuivahanskoja. Lateksimansetit ovat yksinkertainen perusvalinta.

Itse käytän kuiviksessa irtohuppua, mikä on mielestäni mukavan helppo.Kiinteä huppu on lämpimämpi mutta vaatii omat tanssiliikkeensä pukeutuessa ja riisuessa mistä en henkilökohtaisesti pidä. Mikäli korvatulehdukset vaivaavat tai kaulamansetin käyttö on syystä tai toisesta mahdotonta, saa Hyvinkäällä teetettyä mihin tahansa pukuun Loitokarin kuivahupun. Kuivahuppu liimataan pukuun kiinteästi kaulamansetin tilalle ja kaulan sijasta puku tiivistyy kasvoille.

Moni aloittaa kuivapukusukelluksensa märkähanskoilla, mutta lähes kaikki päätyvät lopulta kuivahanskoihin. Yksinkertainen ja toimintavarma vaihtoehto on käyttää mansetillisia kuivahanskoja, joissa kuivahanskan mansetti tulee kuivapuvun rannemansetin päälle. Alussa pukemiseen tarvitsee usein parin apua, mutta vuodot ovat oikein laitettuna hyvin epätodennäköisiä. Eri valmistajilla on myös paljon erilaisia pikalukitussysteemejä, joissa puvussa ja hanskassa on toisiinsa jollain tavalla lukittuvat renkaat. Monissa renkaissa on ollut tiiviysongelmia ja vaikeuksia saada hanskaa yksin kiinni tai auki. Itselläni parhaiten on tominut SI-Tech Antares ovaalirengassysteemi, mutta näissä on monilla ollut myös ongelmia muovisten kiinnityslipareiden kanssa. Mikäli olet valmis tinkimään sorminäppäryydestä pinnalla, on aina helppo ja yksinkertainen sekä takuutiivis ratkaisu liimata hanskat kiinteästi kiinni kuivapukuun. Pienenä riskinä hanskaan tuleva reikä ei floodaa vain hanskaa vaan mahdollisesti koko puvun. Toisaalta pienet sormiin tulevat reiät voi usein "taittaa" tiiviiksi loppusukelluksen ajaksi.

Sukellusvalaisimet

1. Subgear Prolight SP30
2. Northern Light Scuba LED 15w
3. Agir HID 35w
Subgear Prolight SP30 - laadukas perusmallinen varavalo, joka harrastusta aloittaessa toimii myös päävalona.

Sukelluslampun valinta

Suomessa vesi on hyvässäkin näkyvyydessä usein pimeää. Valoa pimeyteen saat kunnollisella valaisimella. Suosittelen tähtäämään kunnollisen kanisterivalon hankintaan. Kunnollisen kanisterivalon kanssa sukeltaessa olisi hyvä olla mukana varmuuden vuoksi ainakin yksi varavalaisin. Nykyään jo varavalaisimet ovat teholtaan ja akkukestoltaan siedettävissä arvoissa, joten voit aloittaa varavalon hankinnalla ja käyttää sitä päävalona, kunnes kyllästyt kavereiden keinoaurinkoihin ja haluat myös itse liittyä valaistuneiden sukeltajien autuaaseen orkesteriin. Varavaloksi kannattaa hankkia 3:n C-pariston yksinkertaisia led-valoja. Tämänkokoinen valo on hyvä kompromissi tehon ja paloajan suhteen, mutta kulkee vielä erittäin helposti ja mukavasti mukana täysin huomaamatta olkahihnassa. Näitä valoja löytyy useilta valmistajilta, oma suositukseni kohdistuu tällä kertaa Subgear Prolight SP30-valaisimeen. Valossa on 500lm valotehoa, reipas paloaika ja mukavan muotoinen valokeila. Härveli on kunnon alumiinia ja maksaa alle satasen. Näissä lampuissa ei hirveästi ole eroja, joten mm. Heser, UK, DRIS yms. ovat aivan yhtä hyviä valintoja. Kiinan ebay-ihmeitä en kuitenkaan suosittele, sillä näissä on monesti ollut kuulopuheiden mukaan toimintaongelmia ja ällistyttävän lyhyitä paloaikoja lupauksista huolimatta. Myös teholuvut on laskettu teoreettisesti ja ovat todellisuudessa huomattavasti ilmoitettuja pienempiä.
Northern Light Scuba LED 15w

Yhden tai kahden varavalon hankinnan jälkeen on aika sijoittaa kunnolliseen päävaloon. Ei suosittele edes harkitsemaan vanhanaikaisia isoja pistoolimallisia valaisimia tai integroituja mötiköitä, joissa on suuri akku ja lamppu samassa. Kanisterivalossa lampun akku tulee vyölle ja valopää on erillisenä kädessä. Tämä mahdollistaa mm. molempien käsien tehokkaan käytön sukelluksen aikana. Hyvässä valossa on tiukka keskikeila, joka helpottaa valolla kommunikointia ja läpäisee tehokkaasti sotkuisempaa vettä. Pääkeilan ympärillä on tasainen ja pyöreä hajavalokeila, joka valaisee ympäristöä. Yksi suosikeistani on suomalaisen Northern Light Scuba-valmistajan 15w ledivalo. Lamppu on normaalia kompaktimpi ja se kulkee esimerkiksi akkuineen lentokoneessa ilman, että turvatarkastajat luulevat akkukoteloa pommiksi (huom, tilanne ainakin syksyllä 2013, tarkista tämänhetkiset säännökset). Teho on ollut omaan käyttööni varsin riittävä ja valaisimen valokeilan muotokin on oikein mainio. Itse vaihtaisin vakiona tulevan matkamallin remmikäsipidikkeen oikeaan goodman-handleen. Lisää tehoa kaipaaville löytyy suurempia ja tehokkaampia malleja, esim. saman valmistajan 40w LED-valo tai vaikka erittäin laadukas Agir 35w HID-valo. Näitä tehokkaammissa  valoissa ei enää oikein ole järkeä (paitsi esim. luolavideokuvauksessa, mutta se on jo ihan toinen juttu). 40w LED-valo on todella tehokas ja täyttää vaativammankin sukeltajan tarpeet. HID-valo on suurempi ja herkempi kolhuille, mutta joidenkin mielestä valon väri on parempi, lisäksi HID-valaisimessa keilan kokoa ja muotoa voi säätää näkyvyyden ja käyttötarkoituksen mukaan.

Tasapainotusliivi

1. Agir Blackbird
2. Xdeep Zeos
3. Xdeep Ghost
Agir Blackbird wingisettien parhaimmistoa

Tasapainotusliivin valinta

Tämän artikkelin pituus on jo lähtenyt aivan lapasesta, joten keskityn tässä nyt selkäsinkkupullolla sukeltamiseen. Jäljellä olevat selitykset pätevät pitkälti myös tuplapulloihin, mutta wingin pitää olla hieman leveämpi ja suurempi.

Monelle tulee ensimmäisenä mieleen tasapainotusliivistä tavallinen Mareksen, Scubapron tai Cressin takkiliivi. Näillä sukeltaminen on täysin mahdollista, mutta takkiliivit nykyään panostavat lähinnä linjakkaaseen ulkonäköön ja hienoilta kuulostaviin ominaisuuksiin, kuten seitsemän varustetaskua ja Ultrasafesystemweight integration superior release innovation yms. Suuri osa takkiliiveistä on integroitua painojärjestelmää, jonne saa ängettyä pudotettavaksi painoksi parikymmentä kiloa lyijyä. Et tarvitse paria kymmentä kiloa lyijyä. Voit lukea edellisen artikkelini ylipaino-ongelmista, mikäli uskot tarvitsevasi. Takkiliivien taskut ovat sukeltaessa yleensä ylhäällä kylkiluiden tasolla ja ne usein päätyvätkin tyhjäksi, koska niihin on hieman vaikea ylettää varsinkin paksummassa varustuksessa kuiviksella. Integroidut painot ovat kaikki vatsan molemmin puolin, joka monesti painaa sukellustrimmin takapainoiseksi. Liivien rakenne ei ole kovin tukeva ja usein takkiliivillä pullo valuu alas selkään, eikä koko paketti muutenkaan ole yleensä kovin jämpti. Haararemmin puute ja pullon paino usein kääntää liivin niin, että edestä liivi nousee ylös näyttäen lähes rintaliiveiltä ja takaa liivi valuu alas niin, että pullo roikkuu persuksen tasolla. Muovinen selkälevy on paksu ja se vie pullon kauemmas selästä aiheuttaen epätasapainon tunnetta. Wraparound-mallisessa liivissä kaiken lisäksi ilma puristuu sukeltajan ympärille painaen mm. palleaa, joka voi vaikeuttaa hengittämistä. Takkiliivien lukuisat muoviosat ovat alttiita mm. sukeltajien alati käyttämille pulloille ja lyijypainoille ja menevätkin helposti rikki.

Suosittelen kaikille aloittaville sukeltajille wingisetin hankintaa ensimmäiseksi tasapainotusliiviksi. Wingisetti on siis paketti, joka koostuu teräksisestä tai alumiinisesta selkälevystä, säiliön ja levyn väliin tulevasta wingiksi kutsutusta pussukasta ja levyssä olevasta hihnastosta, jolla paketti kiinnittyy sukeltajaan. Moni aloittelija kauhistuu ajatusta hihnastosta, jossa ei ole pikaklipsejä tai kauheasti säätöjä ja muuta tilpehööriä. Normaalilla liikkuvuudella varustettu ihminen ei tarvitse näitä säätöjä vaan oikealla tekniikalla paketin saa helposti selkään. Paketti kiristyy jämptiksi haararemmin ja vyötäröhihnan avulla. Halutessaan pakettia voi päivittää esim. Agir Harpa Loop -järjestelmällä, jolla saa pikasäädön olkahihnoihin. Halcyonilla on vastaava Super Cinch-systeemi, mutta Agirin ratkaisu toimii mielestäni paremmin. Selkälevy ottaa valmiiksi kolmisen kiloa painoa pois vyöltä ja tämän lisäksi painojen sijoittelumahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat kuin takkiliivissä. Painoja voi laittaa levyn selkärankaa myötäilevään uraan, hihnoihin olkapäälle tai kainaloon, vyötärölle kiinteästi tai irroitettavaiin taskuihin tai erilliseen painovyöhön. Oikein painotettu hyvin koulutettu sukeltaja ei välttämättä edes tarvitse irroitettavia painoja tai ainakin sukeltajalle riittää irroitettavaksi esim. kanisterivalaisimen akku tai muutaman kilon painotaskut. Oikein säädettynä wingisetti on erittäin tukeva ja usein huomattavasti kevyemmän tuntuinen painon jakautuessa tasaisesti laajemmalle pinta-alalle selkään. Setti pysyy hyvin paikallaan, noste on oikeassa paikassa selässä, jossa siipi nousee pullon reunoja vasten täyttyessään ilmalla. Nosteen ja painojen ollessa helposti hallittavissa oikeassa paikassa, on hyvän trimmin saavuttaminen huomattavasti helpompaa.

Valintaa tehdessäsi kannattaa kiinnittää huomiota selkälevyn työn laatuun. Haluat, että kaikki kulmat ja leikkaukset on hyvin pyöristetty, jotta selkälevy ei syö hihnastoa rikki tai pahimmillaan esim. revi kuivapukuun reikää. Wingin on hyvä olla ns. donitsimallinen, josta ilman tyhjentäminen on helpompaa. Wingin tulee olla mahdollisimman pieni, ollen kuitenkin riittävä. Liian suuri wingi aiheuttaa samantapaisia ongelmia, kuin liian suuri kuivapuku. Kun ilmalla on liikaa tilaa laajentua noustessa ei ilmakuplan hallinta ole enää yhtä vaivatonta. Tarkista asia ja painotuksesi kouluttajan kanssa, mutta nyrkkisääntönä suosittelisin kaikille 10l-15l teräspulloilla sukeltaville 28lbs wingiä ja 15l-18l sinkuilla sukeltaville 36lbs mallia.
Xdeep Ghost - Erittäin kompakti matkawingisetti

Ruotsalainen Agir tekee omasta mielestäni ehkä maailman parhaat wingisetit. Työn laatu on uskomattoman hienostunutta ja jokainen yksinkertainen yksityiskohta on täydelliseksi hiottu. Omistaja väsää edelleen itse pajallaan Tukholmassa huippulaadukkaita sukellusvarusteita sukeltajien iloksi. Tätä on pakko arvostaa. Agirit eivät toisaalta ole kovin edullisia, kun kyse on kuitenkin "vain" pellinpalasta ja cordura-muovisäkistä ja parista metristä hihnaa. Mikäli likviditeetti ei riitä omaan Agiriin, löytyy yksinkertaisia wingisettejä monilta valmistajilta. Suomesta saa mm. perus OK Dirzonea tai Xdeepin varsin kohtuullisia aivan tavallisia settejä. Hieman erikoisempana vaihtoehtona haluaisin mainita mainion Xdeep Ghost matkawingisetin. Mihin tahansa wingisettiin voi vaihtaa alumiinilevyn, joka keventää kokonaispainoa huomattavasti, jolloin paketti kulkee mukavasti lentokoneessakin mukana. Xdeep Ghost on kuitenkin omanlaisensa todella pieneen tilaan menevä ja erittäin kevyt paketti. Tarvittessa Ghost toimii myös Suomessa kuiviksen kanssa, mutta parhaimmillaan tämä tilaihme on lentolaukussa matkalla Thaimaaseen tai Egyptiin. Hieman ylempänä oleva vyötäröhihna tuntui aluksi hieman oudolta, mutta toimi lopulta oikein hyvin. Liivi on kaikinpuolin miellyttävä käyttää ja sukeltaa. Pienenä miinuksena pikasäädön puute, joka paljon matkustavalle ja eri pukuja käyttävälle olisi mukava bonus. Halcyon Travelerista löytyy pikasäätö, mutta se on hieman painavampi ja vie pakattuna huomattavasti enemmän tilaa, enkä oikein ole vieläkään lämmennyt Halcyonin pikasäätösysteemille.

Regulaattori

1. HOG D1 / Classic
2. Apeks DST/DS4/XTX50
3. Scubapro MK25/G260
HOG D1-alentaja ja Classic-annostin

Regulaattorin valinta

Harva asia jakaa mielipiteitä sukeltajien keskuudessa yhtä paljon, kuin regulaattorit. Moni on täysin vakuuttunut oman valintansa ylivertaisuudesta ja kieltäytyy täydellisesti kuuntelemasta uskontoonsa vasta-argumentteja. Voisin kirjoittaa pitkän artikkelin (hehe) mäntä- ja kalvotoimisten upstream- ja downstream-regulaattoreiden eroista, hyödyistä ja haitoista, mutta tämä menisi todennäköisesti teknologiajargoniksi, joka ei kiinnosta suurinta osaa lukijoista. Olen itse perehtynyt regulaattoreiden toimintaan ja huoltoon todella syvällisesti, mutta yritän tällä kokemuksella tuottaa luettavaa ja järkevää tekstiä, joka toivottavasti auttaisi jotakuta regulaattorinsa valinnassa. Jätän tälläkin kertaa erikoisemmat double-hoset ja esim. Poseidonin Upstream-regulaattorit erilaisuutensa vuoksi huomioimatta.

Suomessa regun täytyy olla jäätymissuojattu, piste. Jopa kesällä sukellettaessa veden lämpötila on usein alle 5°C, jolloin regulaattorin jäätymisriski on suuri. Jos nyt istut sohvalla tai työtuolilla ja puhallat itseäsi voimakkaasti käteen pienelle alueelle huomaat, että kädessä tuntuu hieman viileältä. Regulaattorin paineenalentajan sisällä tapahtuu sama ilmiö, kun korkeapaineinen kaasu (ilma) liikkuu pienestä reiästä erittäin suurella nopeudella matalapainepuolelle. Mikäli kaasussa on tässä kohtaa vähänkin kosteutta, on jäätymisriski todellinen parhaimmillakin regulaattoreilla. Alentajan jäätymisriskiä pyritään alentamaan tehokkaalla lämmönvaihdolla ja minimoimalla liikkuvien osien kosketus kylmän veden kanssa. Jäätymissuojauksia on lähinnä kolmenlaisia:
  1. Kalvolla eristetty kuivakammio (Apeks, HOG, Scubapro MK17)
  2. Silikonirasvaan upotettu mäntä(Atomic, Scubapro MK10 SPEC)
  3. Suureen ilman liikkuvuuteen ja lämmönvaihtoon perustuva (Scubapro MK25).
Ensimmäinen vaihtoehto on yleisin, yksinkertaisin ja helpoin vaihtoehto. Toinen vaihtoehto on hieman vanhanaikainen ja varsinkin huollettaessa ikävän sotkuinen. Kolmas vaihtoehto on joidenkin mielestä arveluttava, mutta olen itse tämänkin todennut toimivaksi.

Alentajaa valitessasi kannattaa kiinnittää huomiota letkujen reititykseen. Mikäli mahdollista suosittelisin Suomessa kaikille kahden alentajan käyttöä myös sinkkupullolla. Sinkkupulloon on saatavilla tuplaventtiili. Kahdella alentajalla, tuplilla ja sidemounttina letkut kulkevat nätimmin mallissa, jossa on ns. turret, eli pyörivä matalapainelähtö ja 5. portti eli yksi matalapaineletkulähtö regulaattorin päädyssä (HOG D1, Apeks DST, Scubapro MK25). Yhdellä alentajalla sinkkupullossa letkujen reititys on hieman parempi kiinteäporttisella mallilla (Apeks DS4, HOG D2, Scubapro MK17). Mikäli sinulla on edes pieni kipinä takaraivossa jatkaa harrastusta kahden alentajan kokoonpanoon, suosittelen turret-mallia. Mikäli olet 100% varma, ettet koskaan sukella muulla, kuin yhdellä alentajalla sinkkupullolla, suosittelen jälkimmäistä.

Annostimissa erot ovat huomattavasti pienempiä, kuin alentajissa. Mikäli jätetään vertailun ulkopuolelle yksinkertaiset balansoimattomat annostajat, joita lähinnä käytetään octoina halvemmissa paketeissa, ovat suurimmat erot lähinnä säädöissä ja ulkonäössä. Suorituskykyerojakin toki on jonkin verran, mutta huomattavasti vähemmän, kuin alentajissa. Kannattaa ehdottomasti hankkia paketti, jossa on kaksi samanlaista annostajaa. Vaikka sukeltaisit perinteisellä octo-letku-setupilla, voit aina joutua tilanteeseen, jossa pääannostimesi vikaantuu tai se revitään suustasi ja joudut itse hengittämään vara-annostimesta. Tuskin myöskään haluaisit oma regulaattori rikkoutuneena paniikissa 30m syvyydessä joutua turvautua parisi annostimeen, josta ilmaa tulee kuin yrittäisi imeä jäätelöä pillillä. Kohtele toisia niin, kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan! Normaalissa hyvässä annostimessa on hengitysvastussäädön pikasäätö ja venturi-kytkin. Venturi-kytkin säätää annostimen sisällä olevaa haittalevyä niin, että ilma joko virtaa tehokkaammin regulaattorissa tai kiertää pienen mutkan, joka suurentaa hieman hengitysvastusta, mutta vähentää freeflown riskiä. Hengitysvastus säädetään ensisijaisesti huollon yhteydessä, mutta osien hieman asettuessa huollon jälkeen, voi hienosäätö olla aiheellinen. Mahdollisesti voi hengitysvastusta myös säätää esim. vara-annostimesta tiukemmalle ja säätää sen helpommaksi, mikäli annostimesta joutuu hengittämään pidemmän aikaa. Myös kovassa virtauksessa pikasäätö on joskus paikallaan. HOG Classic, Apeks XTX50 ja Scubapro G260 kuten myös moni moni muu ovat kaikki erinomaisia moderneja annostimia. Pääsääntönä kehottaisin valitsemaan alentajan oman maun ja budjetin mukaan sekä siihen samanmerkkiset annostimet.

Painemittariksi haluat vain yksinkertaisen viisaripainemittarin. Suuret  konsolit ovat epäkäytännöllisiä ja päätyvät helposti vain hankaamaan pohjaa roikkuessaan miten sattuu. Kompassin ja tietokoneen käyttö on huomattavasti luonnollisempaa ja mukavampaa ranteessa kuin konsolissa.

Suosittelen letkutusta, jossa vara-annostin on bungeelenkissä omalla kaulalla ja pääannostin kiertää pidemmässä letkussa kainalon tai vyön alta vatsan poikki ja niskan takaa takaisin suuhun. Mikäli et tiedä mistä on kyse, pyydä minua tai jotain muuta ammattitaitoista sukelluskouluttajaa (tai kaveria) näyttämään mistä on kyse. Tavanomaisella octo-systeemillä kyllä pärjää myös, mutta jälleen kerran olet nyt ostamassa uusia varusteita, joten kannattaa kerralla hankkia oikeanlaiset. Hankinnan yhteydessä tässä on erona hieman erilaiset letkujen pituudet. 

Regulaattoria valitessa kannattaa kiinnittää myös huomiota siihen, miten saat sen huollettua. Jos asut Äkäslompolossa, ei kannata ehkä valita regulaattoria, jota huoltaa vain yksi liike Helsingissä. Joillekkin reguille voi opetella tekemään perushuoltoja itse, mutta suosittelisin aina käyttämään ammattilaista. Kyse on kuitenkin laitteesta, joka pitää sinut veden alla hengissä. Yleensä reguille suositellaan huoltoa 100-200 sukelluksen ja 1-2 vuoden välein, kumpi täyttyy ensimmäisenä. Varsinkin vähemmän sukeltavien ei välttämättä aina tarvitsisi tehdä reguille kokonaista huoltoa, vaan usein riittää regulaattorin perusteellinen puhdistus, säätö ja voitelu. Itse suoritan tällaistä palvelua ja ainakin muutama regulaattorihuoltoa tarjoava yritys tekee myös tietääkseni samaa. Reguja huolletaan virallisesti jälleenmyyjäliikkeissä ja epävirallisesti kavereiden kesken, seuroissa tai liikkeissä, jotka eivät ole merkin jälleenmyyjiä. Virallinen huolto usein maksaa hieman enemmän, mutta huolloissa on valmistajan takuu. Joissain malleissa koko regulaattorin takuu on riippuvainen tästä "merkkihuollosta". Mikäli regulaattorin takuu on jo rauennut tai se ei syystä tai toisesta kiinnosta, voit saada  parempaa palvelua ja vähintään yhtä laadukasta huoltoa edullisemmin epävirallisesti kuin merkkihuollosta.

HOG D1/Classic regusetti on hinta-laatusuhteeltaan aivan lyömätön valinta. Regulaattori on halpa, helppo huoltaa, yksinkertainen mutta moderni ja toimiva kokonaisuus. HOG Zenith-annostaja on teknisesti mielestäni hieman huonompi kuin simppeli classic-annostaja. D3-alentajasta ei ole vielä kokemusta, mutta se kyllä näyttää mielenkiintoiselta. Hogeja huoltaa todennäköisesti epävirallisesti lähes kuka tahansa ammattilainen ja huoltokitit voit ostaa itse ja toimittaa huoltajalle, mikäli täältä ei niitä löydy. Virallisia HOG-huoltoja ei taida olla aivan joka nurkalla. Apeks DST/XTX50 on alan perusstandardi ja myös em. HOG on tästä lähes suora kopio. Myös moni muu markkinoilta löytyvä "tekniikkasukellusregu" on enemmän tai vähemmän suora kopio Apeksin perusmalleista. Apeks maksaa hiukan HOG:ia enemmän, mutta Apeksilla on etuna todella pitkä historia ja tahraton maine luotettavien ja yksinkertaisen toimivien regujen valmistajana. Maailmasta ei todennäköisesti löydy kovin montaa sukelluskeskusta, joka ei huoltaisi Apeksia tarvittaessa. HOG ja Apeks ovat suorituskyvyiltään hyvin samankaltaiset, molemmat varsin kohtuullisia ja täysin riittäviä mutta eivät mitenkään ällistyttävän ihmeellisiä. Scubapro MK25/G260 on huomattavasti kalliimpi paketti mutta suorituskyvyltään ja hengitysvastukseltaan omaa luokkaansa, erittäin laadukas premium-regu. Scubaprota huolletaan Suomessa muutamassa paikassa epävirallisesti mutta vain yhdessä paikassa virallisesti.

Muuta kamaa

Pullo

Hyvä perusvalinta on ehkä yleisin säiliö eli pitkä 170mm halkaisijan 12l 232bar säiliö. Tämän voit myöhemmin rigata sidemounttiin tai ruuvata tupliksi. Älä missään nimessä sekoita tätä lyhyeen 12l possupulloon, jotka kannattaa kiertää kaukaa. Mikäli olet rotevampi kaveri tai haluat sukeltaa sinkkupullolla hieman pidempiä sukelluksia, on myös 15l säiliö varsin OK valinta. Pienemmille ihmisille, kuten nuorille, pienille naisille tai hintelämmille miehille myös pitkä 10l 170mm halkaisijan säiliö on varsin hyvä. Mikäli olet onnekas erittäin vähän ilmaa kuluttava jooga-expertti, muista ottaa huomioon ettei pullossasi oleva kaasu ole vain sinua varten. Säiliöstä pitää riittää ilmaa myös kaverille! 300bar pullot ovat omaan makuun hieman turhan painavia. Kun painopiste on takana ja kaukana selästä, on kokonaisfiilis kiikkerämpi. Lisäksi 10l 300bar ja 12l 232bar säiliöt ovat lähes saman kokoisia ja painoisia. Kaasun kompressibiliteetin vuoksi 10l säiliössä ei ole 300barissa 3000l ilmaa vaan n. 2700l eli saman verran, kuin täydessä 12l 232bar pöntössä. 300bar pulloja ei saa läheskään kaikkialla täyteen ja niiden jäätymisriski on kylmissä oloissa suurempi.

Sukelluspuukko

Kun aloitin harrastuksen, oli heti ensimmäisenä mielessä kunnon rambopuukko pohkeeseen. Miehekkään miehistä, Sean Connerykin olisi ylpeä. Valitettavasti näillä sapeleilla ei sukeltaessa tee yhtikäs mitään. Puukko ei ole veden alla taistelutilanteita varten vaan verkkojen, siimojen, kasvien ja hihnaston leikkaamista varten. Pohkeessa olevaan katanaan ei välttämättä edes jumiutuessa yletä. Paras vaihtoehto on pitää vyöllä pientä sahalaitaista veistä sekä olkahihnassa ja/tai sukellustietokoneen remmissä ranteesssa pientä Eezycut Trilobite leikkuria.


Boltsnap

Boltsnapit ovat paras tapa kiinnittää  erilaista tavaraa mukaan. Näillä pysyvät varavalot olkahihnoissa, poijut ja kelat pers-D-lenkissä sekä muut rojut taskujen bungeelenkeissä järjestyksessä ja paikallaan. Herkästi tekisi mieli hankkia huomattavasti halvempia boltsnappeja Biltemasta tai ebaysta, mutta varoituksen sana. Vaikka boltsnap olisi muuten kunnollista rosteria, on monissa kuivaan käyttöön tarkoitetuissa sisällä oleva jousi tavallista peltiä. Jousi hapettuu ja ruostuu, mikä voi aiheuttaa jousen katkeamisen, jolloin haka löystyy tai jumiutumisen joko auki tai kiinni. Pahimmillaan tämä voi johtaa kiinnitetyn varusteen hukkaamiseen ja vähintään tarvittavien vehkeiden käytön hankaloitumiseen. Lisäksi kannattaa tarkistaa, että rakenne on mahdollisimman suljettu, kuten ylläolevassa kuvassa. Halvimmissa ja heikkolaatuisemmissa boltsnapeissa "nappulan alla" näkyvässä urassa ei ole erillistä nappulaan kiinnitettyä suojalevyä, vaan jousi on suoraan näkyvissä. Hiekkaisemmassa vedessä tänne helposti kerääntyy pikkuhiljaa hiekkaa, joka huonontaa boltsnapin toimintaa. 

Loppusanat

Näillä neuvoilla pääset toivottavasti alkuun varustehankinnoissa. Lisäksi ostelet jossain vaiheessa ehkä poijuja, spooleja, reelejä, kirjoituslevyjä ja muuta jännää. Valitse kouluttajasi ja sukellusliikkeesi huolella, niin saat asiantuntevia neuvoja myös näihin.

5 kommenttia:

  1. Täytyy nostaa hattua kuinka perin pohjaisesti jaksoit kirjoittaa aiheesta. Itse väkästelin aikoinaan hiukan lyhyemmän version aiheesta, siltikin pääasiassa samoilla linjoilla mennään edelleenkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, vanhaa tietoahan tämä on mutta toivottavasti saataisiin myös aloittavien harrastajien tietoon.

    VastaaPoista
  3. Moi,
    Vanha juttusi tuli vastaan, "so very true..." Reguista sen verran, että ruotsalainen Divex on toiminut 20 vuotta kuin junan vessa, ai, on se kerran huollettukin.
    Sukellusterveisin,

    Harald

    VastaaPoista
  4. Aloitin oman laitesukellusurani 1995, mutta se hiipui pian intin, opiskelujen ja rahapulan vuoksi. Palasin harrastuksen pariin pari vuotta sitten ja tämä kirjoitus pelasti mut pahoilta rahanmenetyksiltä. Kiitos siitä! Voisitko harkita kirjoituksen päivittämistä lähinnä tuotesuositusten osalta? Joitain tässä mainitsemiasi tuotteita ei ole enää myynnissäkään.

    VastaaPoista
  5. Betway Casino App - Download For Android (.apk) & iPhone
    Download Betway Casino App (Latest 안산 출장샵 version) for Android and iOS Phones 여주 출장마사지 ⭐ Download & claim Welcome Bonus. ☝️ Welcome Bonuses 동두천 출장안마천안 출장샵 Mobile 군산 출장마사지 App.

    VastaaPoista